FC Jalat Jalat
Harrastemestaruus
Peliaika: 2x20 min juokseva

FC Jalat Jalat/2 - Honey Bunnys
5-2 (1-2)

Tilastot
Jesse Laatikainen (Otto Könkkölä)
Jesse Laatikainen (Ville Kuokkanen)
Otto Könkkölä (Ville Kuokkanen)
Ville Kuokkanen (Jesse Laatikainen)
Otto Könkkölä

Peliraportti: FC Jalat Jalat/2 - Honey Bunnys
13.03.2016

Jalat oli taas liikkeellä suhteellisen ohuella vaihtopenkillä, tällä kertaa kahden vaihtopelaajan voimin. Vastustajalla puolestaan vaihtopelaajia oli yli kentällisen verran.

Ottelun alku Jaloille vaihteeksi erittäin hyvä. Jalat siirtyi johtoon jo kahden minuutin pelin jälkeen Jessen tykitettyä pallon yläriman kautta sisään. Pelin edetessä Honey Bunnys pääsi yhä paremmin peliin sisään ja pikkuhiljaa hallinta siirtyi heille. Jakson puolivälin tietämillä vastustaja tasoitti Jalkojen vaparista lähteneestä vastahyökkäyksestä. Bunnys siirtyi johtoon onnekkaasti, kun kova kaukoveto kimposi tolpasta Jussin selän kautta maaliin. Aivan jakson loppua lukuunottamatta Jalat oli aika pinteessä ja Jussin huipputorjuntoja tarvittiin pitämään Jalat pelissä mukana.

Toisella jaksolle Jalat sai uuden tsempin päälle ja kahdessa minuutissa peli kääntyi päälaelleen. Ensin Jesse iski tasoituksen ja pian perään Otto johtomaalin. Honey Bunnys ei maaleista hätkähtänyt ja ote alkoi taas siirtyä vastustajalle. Jaloillakin oli muutamia paikkoja, mutta enemmän jouduttiin keskittymään puolustamiseen. Se toimi hyvin, mutta jälleen tarvittiin Jussin torjuntoja pitämään Jalat johdossa. Lopulta ottelun käännekohdaksi muodostui vastustajan saama punainen jakson puolivälissä. Taklaus sivurajalla töytäisi Kallen päin penkkiä ja samalla ulos loppupelistä. Seuranneen ylivoiman Jalat käytti lähinnä pallon pitämiseen ja pelin rauhoittamiseen. Muutama hyvä paikkakin saatiin, mutta ei maalia. Tasakentällisillä vastustaja haki taas tasoitusta vimmatusti, mutta vartin kohdalla Ville iski 4-2 osuman eikä vastustaja siitä enää toipunut. Lopussa Otto kaunisteli lukemia hieno soolosuorituksen jälkeen yhdellä.

Otteluohjelma
Sarjan tilastot